*

antingen - eller elämästä ja maailmasta

YK:n raportti arabinuorison haasteista - onko toivoa?

  • Arabimaailman kenties suurin haaste raportin kuvituksena
    Arabimaailman kenties suurin haaste raportin kuvituksena

YK:n kehitysjärjestön Arab Human Development Report 2016 auttaa ymmärtämään arabimaiden sekavaa nykytilaa, tämän päivän haasteita ja tulevaisuuden hankaluuksia. Arabimaiden haasteet vaikuttavat ylittämättömiltä - onko toivoa kuitenkin?

Käsiteltäessä nykyistä pakolaiskriisiä puheenvuorot liittävät pakolaisuuden ja laajan siirtolaisuuden lähinnä käynnissä oleviin välittömiin kriiseihin, kuten Syyrian ja Irakin sotatilanteeseen. Siirtolaisuuden ja levottomuuksien taustalla on kuitenkin syvempiä tekijöitä joiden avaamiseen YK:n kehitysjärjestö UNDP:n Arab Human Development Report -sarja antaa oivia eväitä. Vaikka itse raportteja ei jaksaisi kahlata, jo laadukkaat tiivistelmät eli Executive Summaryt antavat varsin hyvän kuvan tilanteesta. Tuorein marraskuussa julkaistu raportti on nimeltään “Youth and the Prospects for Human Development in a Changing Reality” joka nimensä mukaan käsittelee arabimaiden nuorisoa.

Arabimaiden nuorisopullistuman vaikutukset näkyvät tunnetusti Euroopassa. Ne näkyvät arabimaiden sisäisinä konflikteina, muuttoaaltona Eurooppaan, jopa terrori-iskuina. Arabimaiden väestöstä kolmasosa on 15 - 29 -vuotiaita, toinen kolmasosa alle 15-vuotiaita. Tämä on seurausta alueen erittäin nopeasta väestönkasvusta - vuonna 1970 arabimaissa oli asukkaita 124 miljoonaa, 2010 350 miljoonaa ja ennuste vuodelle 2050 on 604 miljoonaa.

Raportissa listataan kuusi tärkeintä syytä arabinuorten voimattomuuteen:

  1. Työpaikkojen puute.

  2. Poliittisten osallistumismahdollisuuksien puute.

  3. Terveydenhoito- ja koulutuspalvelujen huono laatu.

  4. Sosiaalisen diversiteetin huono hoitaminen.

  5. Sukupuolten välisen epätasa-arvon mahdollistavien konseptien ja käytäntöjen yleisyys

  6. Pitkäaikaiset konfliktit jotka osaltaan syövät kehityksen hedelmiä.

Raportissa toivotaan tulevaisuudelle parempaa elintasoa, kaikille korkeatasoista koulutusta ja terveydenhuoltoa, sukupuoli- etnis- ja uskonnollispohjaisen syrjinnän lopettamista, päättäjien vastuullista ja ilmaisunvapautta sekä kilpailukykyistä ja kaikki osallistavaa talousmallia. Sivumennen sanottuna, nämähän olisivat hyvät kehitystavoitteet mille tahansa maalle.

Mitä itse ajattelen tästä? Talouskasvun toivominen lienee toiveunta, työvoiman tarjonta ei arabimaissakaan luo työpaikkoja, toisaalta automatisaatio syö sellaisia työpaikkoja joihin valtaosa arabimaiden melko kehnosti koulutetuista nuorista voisi työllistyä. Esimerkiksi sellainen perinteinen teollistumisen polku kuin tekstiiliteollisuus kokenee piakkoin automatisoitumisen. Maatalouden mekanisoituminen ja organisoituminen ei taas arabimaissa ole kovin pitkällä, toteutuessaan se tulee syömään valtavan määrän maiden työpaikkoja.

Alueen ekologiset haasteet ovat mittavat. Väestönkasvu, aavikoituminen, maaperän köyhtyminen ja pula makeasta vedestä aiheuttavat itseään pahentavan noidankehän jonka loppumiselle on vaikea nähdä loppua. Ilmastonmuutos tulee huonontamaan Lähi-Idän elinmahdollisuuksia entisestään.

Millaisia toivon aineksia voisi sitten kehitellä? Internetin tarjoamat uudet viestintämahdollisuudet ovat jo auttaneet syrjäyttämään korruptoituneiden hallintojen tiedonjaon monopoliaseman. Tulevaisuudessa työn virtualisoituessa yhä enemmän töitä (sellaisia, joita on ylipäätään jäljellä) voi tehdä virtuaalisesti verkkoyhteyden kautta alustatalouden välityksellä, jolloin maan hallinnon korruptoituneisuudella ei ole niin suurta väliä tilipussin karttuessa suoraan alustapalvelun kautta. Verkkoyhteydet mullistanevat myös koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuuden yhdessä yhä kehittyvien virtuaalitodellisuus- ja tekoälypalvelujen kautta.

Joka tapauksessa, arabimaiden ongelmat ovat mittavat eivätkä ratkea väestönsiirroilla. Arabimaiden ongelmiin puuttuminen on myös sangen pieni haaste verrattuna Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden ongelmiin joita väestönkasvu tulee moninkertaistamaan. Suomi tai EU eivät voi ottaa vastaan kaikkia maiden potentiaalisia siirtolaisia eikä tämäkään vielä ratkaisisi lähtömaiden ongelmia.

Toisaalta emme olisi ihmisiä, jos emme yrittäisi auttaa ja ratkaista ongelmia? Mikä voisi olla Suomen keihäänkärkirooli? Itse toivoisin erityisesti sekulaarin koulutuksen sekä perusterveydenhuoltopalvelujen välittämistä tietoverkkopalvelujen kautta. Nämä tarjoaisivat myös omat bisnesmahdollisuutensa. 

 

YK:n kehitysjärjestö UNDP:n raportti  “Arab Human Development Report 2016: Youth and the Prospects for Human Development in a Changing Reality”

http://www.arab-hdr.org/PreviousReports/2016/2016.aspx

Koska kyseessä on ikuisuusaihe, olen kirjoittanut tästä jo aiemmin:

"Miksi Daeshin tuho ei lopeta pakolaiskriisiä?"

http://jukkaraustia.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207024-miksi-daeshin-tuho-e...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit ()

Risto Salonen

Järkevin toimenpide olisi ollut jo 30 vuotta sitten Kiinan mallinen yhdenlapsen politiikka. Väestönkasvua ei olisi ollut ja monet ongelmat sitäkautta poistuneet.

Ymmärrän asian mahdottomuuden, mutta tuollainen väestönkasvu yhdistettynä tulevaisuuden täydelliseen toivottomuuteen on ratkaisematon.

Perusterveydenhoidon parantaminenkin kasvattaa väestönmäärää. Koulutustason nosto (etenkin tyttöjen) lisää ainakin lyhyellä tähtäimellä yhteiskunnan ristiriitoja, kun vanhoilliset vastustavat sitä tuntiessaan asemansa uhatuksi.

Kymmenien miljoonien liikaväestön valuminen Eurooppaan ei ole vaihtoehto, kun samaan aikaan Afrikasta on tulossa jopa reilusti enemmän.

Toimituksen poiminnat