Hävittäjähankinta ja Venäjän ilmatorjunnan ulottuvuus Etelä-Suomeen

Suomen hävittäjäehdokkaat ovat yllättävän tasavahvoja. Suomen maantieteellisiä erityispiirteitä ei ole otettu julkisessa keskustelussa huomioon. Etelä- ja Itä-Suomessa toimiessaan hävittäjät toimisivat Venäjän ilmatorjunnan piirissä.

Hävittäjähankinnalla spekulointi on alkanut ja kiihtynee päätöksen lähestyessä. Kannunvalantaa niin teknisiltä kuin poliittisilta kannoilta tehdään jatkuvasti.

Mainittakoon, että viime hävittäjäkilpailussa spekuloitiin ennen Neuvostoliiton hajoamista vahvasti yhdistelmästä yksi laivue MiG-29 -hävittäjiä, kaksi laivuetta Gripenejä, ja lähes kisan loppumetreille asti voittajaksi veikattiin joko F-16 Falconia tai Gripeniä. Nytkin, kuten viimeisen kolmen vuoden poliittisesta kehityksestä voi päätellä, yllätyksiä voi olla vielä tulossa ennen hankintapäätöstä.

Tällä hetkellä kuitenkin kaikki ehdokkaat ovat monessa suhteessa tasaväkisempiä kuin 1990-luvun alussa. Turvallisuuspolitiikan penkkiurheilijana totean, että valitaanpa mikä tahansa ehdokas kyseessä on hyvä valinta.

Verkosta löytyy useita artikkeleja jotka pureutuvat parhaan julkisen tiedon valossa eri kone ehdokkaiden hyviin ja huonoihin puoliin, olivatpa perusteet sitten teknisiä, taloudellisia tai turvallisuuspoliittisia.

Pyrin nostamaan esille kolme tekijää, jotka eivät ole nousseet vielä keskustelussa esille:

  1. Hävittäjien aseistus

Tällä hetkellä hävittäjien pääaseistuksena ilmamaaleja vastaan pidetään yleisesti tutkahakeutuvia ohjuksia. Gripeniin ja Typhooniin on valittavissa joko uuden sukupolven Meteor tai jo Suomen käytössä oleva AMRAAM, amerikkalaiskoneisiin vain AMRAAM, Rafaleen vain Meteor.

Kaikkiin ehdokkaisiin on saatavissa moderni risteilyohjus, JASSM, Storm Shadow tai KEPD-350, joille kaikille on suunniteltu erilaisia päivityksiä ohjusten pitämiseksi käyttökelpoisena.

Mikäli valittava kone olisi (yllättäen) Rafale, voisi nykyistä AMRAAM ja AIM-9 varantoa käyttää ilmatorjunnan NASAMS-kalustolla.

Ilman suuria yllätyksiä ohjusten osumaprosentissa Suomi kykenee hankkimaan, aivan kuten nykyäänkin, niin suuren määrän ohjuksia että Suomi kykenisi tuottamaan raskaat tappiot Venäjän ilmavoimille, varsinkin 2030-luvun ennakoidulla Venäjän ilmavoimien vahvuudella.

  1. Hävittäjien toimintaympäristö Suomen yläpuolella

Suomen hävittäjille suunniteltu toimintaympäristö – pääosin oman maa-alueen yllä toimiminen – on moneen hankintaan verrattuna poikkeuksellinen. Se tekee myös koneiden suorasta vertailusta mahdotonta julkisen tiedon pohjalta. Siinä missä lentokoneiden tutkien tai infrapunasensorien suorituskykyä voi päätellä fysiikan lakien pohjalta ei luonnollisesti julkista tietoa siitä, millä todennäköisyydellä Suomen nykyisestä tai tulevasta ilmatilannekuvasta ja ennakkotiedustelutiedosta kyetään antamaan hävittäjälle riittävän hyvät tiedot torjuntatehtävän onnistumiseksi. Tämän vuoksi hävittäjän itsensä sensoriominaisuuksilla saattaa olla vähemmän merkitystä kuin pelkät suorituskykyvertailut antavat ymmärtää.

  1. Hävittäjien toimintaympäristö vihollisen ilmapuolustuksen sisällä

Viime vuosien aikana on tuotu esille se, että Venäjän ilmatorjunnan kantama ulottuu – mainosarvojen – mukaan pitkälle Suomen maa-alueelle. Ohjusten osumatodennäköisyys toki heikkenee kohti kantaman äärirajoja useista eri syistä johtuen, toisaalta maan kaarevuus tutkahorisontin myötä asettaa omat rajoitteensa. Merenpinnan korkeudella oleva tutka voi havaita 1000 metrin korkeudella olevan kohteen 130km päähän, 100m korkeudella olevan kohteen 40km päähän. 

Kuitenkin, Suomi ja lähiympäristö ei ole korkeuserojen puolesta Alankomaat ja Suomen pääkaupungin etäisyys Venäjän rajasta on sangen pieni. Itärajalta on linnuntietä Helsinkiin 160km, eli tutkahorisontti 0 m korkeudelta olisi 1500m. Suursaaresta, jonka korkein kohta merenpinnasta 176m Helsinkiin on noin 110km, jolloin tutkahorisontti Helsingin seudulle asettuisi noin 200m korkeudelle. Saman etäisyyden piirissä olisi myös ns. eteläinen rantamaa Lahden ja Lappeenrannan eteläpuolella, tosin sillä erotuksella että lentokone joutuu lennollaan ottamaan huomioon Salpausselän. Venäjän S-400 ohjusjärjestelmän mainoskantama on 400km, S-300V järjestelmän 200km, joten mainostietojen mukaan koko eteläinen Suomi olisi käytännössä niin ohjusten kantaman kuin myös tutkahorisontin piirissä alimpia korkeuksia lukuun ottamatta.

Häirintäkeinojen tehokkuus tai tutkien vaientaminen voimakeinoin on kysymysmerkki jonka vaatimaa kenttäkoetta ei toivottavasti koskaan suoriteta. Joka tapauksessa toimiessaan eteläisessä Suomessa hävittäjä joutuu lentämään matalalla jotta se ei joutuisi Venäjän ilmatorjunnan piiriin.

Toinen iso kysymysmerkki on Venäjän ilmatorjunnan mahdollinen kyky ulkopuoliseen maalinosoitukseen 2030-luvulla. USA:n merivoimat pystyy jo tutkakoneillaan ohjaamaan ilmatorjuntaohjuksia maaliin (CEC), lienee odotettavissa että Venäjäkin kykenee tähän jollain aikavälillä. Tutkahorisontti vaikkapa 10000m korkeudella lentävästä tutkakoneesta merenpinnan tasolle on 400km.

Tämä seikka voi antaa lisäpainoa F-35:n hankinnalle, se on ehdokkaista ainoa häiveominaisuuksilla varustettu hävittäjä. Toisaalta, erilaisilla häivekoneet havaitsevia sensoreita ja sensoriyhdistelmiä kehitetään kiivaasti ja tekoäly antaa aivan erilaiset mahdollisuudet eri sensorien tiedon yhdistelemiseen kuin aiemmin.

Sama ilmatorjunnan välttely ajaisi todennäköisesti myös Venäjän koneet alakorkeuksiin, mikä tarkoittaa sitä, että koneilla ei olisi tilaisuus havaita välttämättä niin kaukaa kuin tutkan tai IRST infrapunasensorien puolesta olisi mahdollista. 50m korkeudelta tutkahorisontti toiseen 50m korkealla lentävään koneeseen on 58km. Jos kaksi konetta lentää vastakkain 1000km/h tunnissa, on kohtausnopeus 2000km/h = 555m/s.

Joka tapauksessa, hävittäjäpäätös on hankala eikä sitä voi julkisuudessa saatavan tiedon pohjalta tietenkään tehdä. Olipa päätös mikä tahansa, on helppo löytää syitä sen hyväksymiseksi. Hävittäjien suoritusarvoista iso osa tulee julkisuuteen vasta asiakirjojen salauksen poistuttua kymmenien vuosien päästä. Samalla tulee muistaa, että hävittäjä on näkyvyydestään huolimatta vain yksi osa ilmapuolustuksen kokonaisuutta.

JukkaRaustia
Sitoutumaton Oulu

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen syventää lukemista. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu