Ongelmana ysin oppilaat, eivät kympin tytöt – Opiskelijavalinta kaksivaiheiseksi

Korkeakouluvalintojen ongelmana eivät ole kympin vaan ysin oppilaat. Kympin oppilaat pääsevät ja menevät halutessaan minne vaan. Ysin oppilaat eivät välttämättä pääse sisälle haluamaansa kohteeseen. (Käytän tätä retorisena keinona, en tilastollisen analyysin tuloksena.)

Opetusministeriö on uudistamassa korkeakoulujen valintaprosessia varsin nopealla aikataululla. Tavoitteena on muun muassa nopeuttaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja vähentää valintakokeiden raskautta.

Halutuimpiin opiskelupaikkoihin on Suomessa kova tunku. Taidealojen ulkopuolelta esimerkiksi Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan hakijoista sisälle pääsi 8,1%, luokanopettajakoulutukseen 8,3%. Sisäänpääsy ei juuri helpotu pohjoiseen mentäessä, Ouluun vastaavien alojen sisäänpääsyprosentit olivat 12% ja 7,3%.

Riippumatta siitä, järjestetäänkö halutuimpien opiskelupaikkojen opiskelijavalinta pääsykokeilla, kirjoitusten tuloksilla tai arpomalla jää jäljelle iso joukko nuoria jotka ovat olleet lähes yhtä hyviä kuin sisään päässyt joukko mutta eivät syystä tai toisesta aivan riittävän hyviä haluamaansa hakukohteeseen. Sen sijaan tämä joukko olisi voinut hyvinkin päästä opiskelemaan ja menestyä hyvin jollain toisella alalla.

Opiskelijavalintauudistus voi siirtää tämän joukon merkittävissä määrin käymään lukion kertauskursseilla ja uusimaan kirjoituksia yhä uudelleen. Vaikka yleissivistyksen petraaminen on toki hyödyksi, voisi tämän vaiheen käyttää hyödyllisemminkin.

Ongelman ratkaisuna voisi olla Bolognan prosessin mukaisen kaksivaiheisen tutkintojärjestelmän todellinen hyödyntäminen. Nythän Suomessa opinto-oikeus haetaan kerralla maisteriksi asti. Tekemällä yliopistohausta kaksivaiheisen anglosaksiseen tapaan tämä pyrkimisvaihe siirtyisi hyötykäyttöön. Vaikkapa luonnontieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneelle lääketieteen opintojen osoittautuessa haaveeksi mahdollistaisivat kandidaatin opinnot hakemisen esimerkiksi diplomi-insinöörin, psykologin tai aineenopettajan uralle.

Kandidaatin tutkintojen tulisi olla riittävän laaja-alaisia todellisen kaksivaiheisuuden mahdollistamiseksi. Ihannetilanteessa hakukohteita olisi vain yksi kandidaatin tutkinto jonka sisälle opiskelija kasaisi sopivan aineyhdistelmän, käytännön syistä hakukohteita pitäisi olla useampia, varmaankin vähintään luonnontieteellinen ja humanistinen.

Laaja-alaiset ja lukumäärältään pienet kandidaatin tutkinnot helpottaisivat myös opinto-ohjausta korkea-asteelle sekä vähentäisivät virheellisiä koulutusvalintoja kun suuntausta voisi helposti vaihtaa opintojen aikana. Vaikka yliopistot ovatkin tehneet töitä opiskelijavalintojen helpottamiseksi, haetaan vaikkapa yksin Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan kahdeksaan eri tutkinto-ohjelmaan joiden erot, ehkäpä arkkitehtuurin tutkinto-ohjelmaa lukuun ottamatta, ovat lukiolaisille käytännössä hyvin epäselvät.

Sinänsä kannatan jo ehdotettua opiskelijavalintauudistusta, kunhan ylioppilastutkinnon voi halutessaan helposti uusia. Kuitenkin tässäkin ehdotetussa uudistuksessa minua häiritsee se, että opiskelijavalinnan viisauden kuvitellaan asuvan ainoastaan Suomessa. Opiskelijavalinta korkeakouluihin on yleinen kehittyneiden maiden ongelma Alankomaista Yhdysvaltoihin. Miksi tässäkään asiassa ei ole tehty aitoa kansainvälistä vertailua, aivan kuten opintotuen uudistuksessakin on hylätty kansainvälinen vertailu lähes täysin?

JukkaRaustia
Sitoutumaton Oulu

Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, lukeminen kannattaa aina ja kirjoittaminen syventää lukemista. Historian ja yhteiskuntaopin opettaja ja opinto-ohjaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu