Ongelmana ysin oppilaat, eivät kympin tytöt – Opiskelijavalinta kaksivaiheiseksi
Korkeakouluvalintojen ongelmana eivät ole kympin vaan ysin oppilaat. Kympin oppilaat pääsevät ja menevät halutessaan minne vaan. Ysin oppilaat eivät välttämättä pääse sisälle haluamaansa kohteeseen. (Käytän tätä retorisena keinona, en tilastollisen analyysin tuloksena.)
Opetusministeriö on uudistamassa korkeakoulujen valintaprosessia varsin nopealla aikataululla. Tavoitteena on muun muassa nopeuttaa siirtymistä korkeakouluopintoihin ja vähentää valintakokeiden raskautta.
Halutuimpiin opiskelupaikkoihin on Suomessa kova tunku. Taidealojen ulkopuolelta esimerkiksi Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan hakijoista sisälle pääsi 8,1%, luokanopettajakoulutukseen 8,3%. Sisäänpääsy ei juuri helpotu pohjoiseen mentäessä, Ouluun vastaavien alojen sisäänpääsyprosentit olivat 12% ja 7,3%.
Riippumatta siitä, järjestetäänkö halutuimpien opiskelupaikkojen opiskelijavalinta pääsykokeilla, kirjoitusten tuloksilla tai arpomalla jää jäljelle iso joukko nuoria jotka ovat olleet lähes yhtä hyviä kuin sisään päässyt joukko mutta eivät syystä tai toisesta aivan riittävän hyviä haluamaansa hakukohteeseen. Sen sijaan tämä joukko olisi voinut hyvinkin päästä opiskelemaan ja menestyä hyvin jollain toisella alalla.
Opiskelijavalintauudistus voi siirtää tämän joukon merkittävissä määrin käymään lukion kertauskursseilla ja uusimaan kirjoituksia yhä uudelleen. Vaikka yleissivistyksen petraaminen on toki hyödyksi, voisi tämän vaiheen käyttää hyödyllisemminkin.
Ongelman ratkaisuna voisi olla Bolognan prosessin mukaisen kaksivaiheisen tutkintojärjestelmän todellinen hyödyntäminen. Nythän Suomessa opinto-oikeus haetaan kerralla maisteriksi asti. Tekemällä yliopistohausta kaksivaiheisen anglosaksiseen tapaan tämä pyrkimisvaihe siirtyisi hyötykäyttöön. Vaikkapa luonnontieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneelle lääketieteen opintojen osoittautuessa haaveeksi mahdollistaisivat kandidaatin opinnot hakemisen esimerkiksi diplomi-insinöörin, psykologin tai aineenopettajan uralle.
Kandidaatin tutkintojen tulisi olla riittävän laaja-alaisia todellisen kaksivaiheisuuden mahdollistamiseksi. Ihannetilanteessa hakukohteita olisi vain yksi kandidaatin tutkinto jonka sisälle opiskelija kasaisi sopivan aineyhdistelmän, käytännön syistä hakukohteita pitäisi olla useampia, varmaankin vähintään luonnontieteellinen ja humanistinen.
Laaja-alaiset ja lukumäärältään pienet kandidaatin tutkinnot helpottaisivat myös opinto-ohjausta korkea-asteelle sekä vähentäisivät virheellisiä koulutusvalintoja kun suuntausta voisi helposti vaihtaa opintojen aikana. Vaikka yliopistot ovatkin tehneet töitä opiskelijavalintojen helpottamiseksi, haetaan vaikkapa yksin Oulun yliopiston teknilliseen tiedekuntaan kahdeksaan eri tutkinto-ohjelmaan joiden erot, ehkäpä arkkitehtuurin tutkinto-ohjelmaa lukuun ottamatta, ovat lukiolaisille käytännössä hyvin epäselvät.
Sinänsä kannatan jo ehdotettua opiskelijavalintauudistusta, kunhan ylioppilastutkinnon voi halutessaan helposti uusia. Kuitenkin tässäkin ehdotetussa uudistuksessa minua häiritsee se, että opiskelijavalinnan viisauden kuvitellaan asuvan ainoastaan Suomessa. Opiskelijavalinta korkeakouluihin on yleinen kehittyneiden maiden ongelma Alankomaista Yhdysvaltoihin. Miksi tässäkään asiassa ei ole tehty aitoa kansainvälistä vertailua, aivan kuten opintotuen uudistuksessakin on hylätty kansainvälinen vertailu lähes täysin?
Yhdysvalloissa olympiatason apinakin pääsee yliopistoon, kunhan on riittävän hyvä pelaamaan koripalloa, amerikkalaista jalkapalloa tai muuta jenkkiyleisön hurmoshenkisesti suosimaa urheilulajia. Opinnotkaan eivät maksa mitään, kun edustaa yliopiston urheiluseuraa tai joukkuetta.
Fiksut sen sijaan maksavat samasta opinto-oikeudesta itsensä kipeiksi.
Toisaalta itsensä kipeäksi maksamalla saa tutkinnon, jolla on jotain virkaakin. Harvard, Stanford, Berkeley tai MIT ovat yliopistojen aatelia ja niistä valmistuneet käytännössä valitsevat työpaikkansa.
Ilmoita asiaton viesti
Olet valitettavasti harhaan johdettu melkein jokaisella pointillasi.
Toki olympiatason urheilija pääsee yliopistoon, mutta ei esim. Harvardiin, ellei ole myös poikkeuksellinen opiskelija.
Jos pääset kovaan urheilu-yliopistoon urheilijaksi niin koulusi maksaa opintosi, koska olet myös eräänlainen työntekijä siellä – tuot yleisöä stadioneille jotka maksavat lipuistaan, ja ottelut televiosoidaan.
Fiksut eivät myöskään maksa itseänsä kipeäksi. Itseasiassa fiksuimmat saavat ilmaiseksi koulutuksensa erilaisten scholarshippien ja granttien kautta.
Useimmat saavat jonkinlaista tukea, vaikka eivät saisi koko koulutusta ilmaiseksi, elleivät vanhemmat sitten satu olemaan miljonäärejä.
Yliopiston hinnoissa on myös suuria eroja, esim. Arizonan osavaltiossa asuva pääsee Markkasen yliopistoon University of Arizona vain 5000euron vuosihintaan, ja siitäkin saadaan alennuksia sekä tukia.
Vaikka 68% jenkeissä valmistuneella on noin 30 000euroa lainaa valmistututtuaan 4-vuoden koulutuksesta, on aika monella suomalaisella myös se 15000euroa opintolainoja, ja luvut nouseavat nyt opintouudistuksen myötä.
Kukaan ei jenkeissä myöskään pakota menemään kallimpaan yksityiseen yliopistoon saamatta scholarshippejä, ihmiset näkevät sen sijoituksena,
Ilmoita asiaton viesti
Alex Walden vastasikin fiksusti USA:ta koskien. En suinkaan haluaisi tuoda Suomeen maksullisia tutkintoja huonoine (ja joinekin hyvine) puolineen, ainoastaan että Suomessakin siirryttäisiin kaksivaiheiseen opiskelijavalintaan. Tätä puoltaisi myös nuoren kypsyminen kandidaatin tutkinnon vaatiman 2-4 vuoden aikana.
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä ihan hyvä ajatus ja siihen suuntaan kai on pyritty juuri Bolognan prosessin kautta. Sitä pitäisi todellakin hyödyntää enemmän. Täysin toinen asia on sitten se, mikä olisi edellytys joillekin maisteritason opinnoille? Mitä siis vaaditaan silloin, kun siirrytään maisterivaiheeseen.
On tietenkin olemassa yleisiä aineita, joissa ei oikeastaan ole paljon väliä, mitä on opiskellut kandivaiheessa, mutta se koske vain pientä osaa kaikista aineista. Useimmissa pitäisi olla jonkilainen perusta eli minkälainen? Tässäpä pähkinä purtavaksi.
Tässä yhteydessä USA ei ole sovelias esimerkki. Jos olen ymmärtänyt oikein, siellä esimerkiksi monet oikeustieteitä lukemaan menevät (siis siellä kai mennään lukemaan juridiikkaa vasta maisterivaiheessa) ovat lukeneet jotain täysin muuta kuin oikeustieteitä tai edes sitä lähellä olevia aineita kandivaiheessa.
PS. YO-tutkinnon yhteydessä olen sitä mieltä, että reaalikokeen uudistuksessa ei onnistuttu. Mielestäni voitaisiin siirtyä järjestelmään, jossa on kaksi reaalia: luonnontieteellinen ja humanistinen.
Ilmoita asiaton viesti
Myönnän suoraan, että tietämykseni kaksivaiheisia tutkintoja käyttävien maiden pääsykoemetodeista on heikko, joten joku asiasta paremmin tietävä voi korjata!
USA:ssa oikeustieteen maisteriopintoihin (”Law School”) päästääkseen on suoritettava LSAT-pääsykoe, josta yleisesitys löytyy Wikipediasta. Samoin lääketieteellisiin tiedekuntiin on standardoitu MCAT -pääsykoe ja moneen maisteriohjelmaan GMAT.
https://en.wikipedia.org/wiki/Law_School_Admission…
https://en.wikipedia.org/wiki/Graduate_Management_…
https://en.wikipedia.org/wiki/Medical_College_Admi…
Erona kuitenkin Suomeen pyrkijällä on jo taustallaan ainakin kanditutkinto.
LSAT:n, MCAT:n tai GMAT:n valmistautuminen ei ole siis mennyt hukkaan, vaan samoilla tiedoilla on jo suorittanut kandin jolla voi siirtyä työelämään tai vaikkapa hakea toisen alan maisteriohjelmaan. Nuori kypsyy valtavasti ikävuosina 20 alkupuoliskolla, ajatusmaailma voi muuttua eikä välttämättä fiksoiduta yhteen alaan ehdottomana onnentuojana. Samoin ajatusmaailma voi laajentua, ehkäpä oikiksen sijaan vaikkapa KTM on se juttu, tai lääkiksen sijaan vaikkapa terveysteknologian DI. Tai idea ihannealasta on voinut muuttua syystä tai toisesta täysin.
Joka tapauksessa itse kannattaisin opinto-ohjaajana järjestelmää, jossa ihmisen ajatusmaailman kypsymiselle annetaan aikaa ja alanvaihto on mahdollisimman helppoa.
Ilmoita asiaton viesti
Oletko koskaan miettinyt, minkä takia heillä on noita eri kokeita? Eiko se ole juuri sen takia, että kandivaiheen opinnot eivät kerro juuri mistään tai eivät ainakaan pätevöitä suoraan yhtään mihinkään. Mielestäni tämä ei välttämättä ole se oikea tie.
Mikä se oikea tie sitten on? Niinpä, minä en pysty siihen vastaamaan, mutta siinä riittää purtavaa. Ei Suomessa kannata suoraan siirtyä toisen maan järjestelmään ja se koskee tietenkin myös kaikkia muita maita. Oppia voi ja kannattaakin tietenkin aina ottaa.
Tästä: ”Erona kuitenkin Suomeen pyrkijällä on jo taustallaan ainakin kanditutkinto.” Eivät kai esimerkiksi USA:n oikeustieteen opinnot kestä viisi vuotta kanditutkinnon jälkeen? Ellen ole väärin asiaa ymmärtänyt, se on kyllä se heille normaali kaksi vuotta maisteria varten. Korjaa ihmeessä, jos olen väärässä.
Oikeustieteen opinnoista kuitenkin vielä sen verran, että yksi tärkeä ero on oikeusjärjestelmien välinen. Näin ollen sekin voi vaikuttaa asiaan.
Viimeiseen kappaleeseesi voin vain yhtyä. Ihmeellistä kylläkin on paljon henkilöitä, jotka haluaisivat opinnoista eräänlaisen ”putken”, sillä heidän mielestään se olisi ”taloudellista”. Kappaleesi koskee muuten mielestäni myös sitä, onko nyt pakko aloittaa yliopisto-opinnot heti lukion jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Law Schoolien JD-ohjelmien kesto on ilmeisesti yleensä 3-4 vuotta, Medical Schoolien 4 vuotta. Pääsykokeita ei ole sen vuoksi, etteikö hakijoilla olisi jo jotain pohjataitoja (akateemiset opiskelutaidot + substanssiopintoja), vaan siksi että hakijoita on enemmän kuin paikkoja. Oikeustieteen ja lääketieteen opinnot etenkin maineikkaimmissa yliopistoissa ovat haluttuja USA:ssakin.
Mutta, en ole USA:n koulutusjärjestelmän osaaja. Olen kanssasi samaa mieltä nimenomaisesti siitä, että Suomen koulutusjärjestelmää tarkasteltaessa pitäisi tehdä avoimesti ja ennakkoluulottomasti kansainvälistä vertailua ja soveltaa opit tänne meille sopivalla tavalla. Mielestäni etenkin julkinen keskustelu painottuu lähinnä järjestelmän viilaamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Lisäyksenä vielä edelliseen kommenttiini: Oma kokemukseni englantilaisista opiskelijoista kanditasolla on se, että he ovat suoraan sanottuna pikkulapsia, jotka on päästetty vapaaksi laitumelle. Tulos onkin sen mukainen. Suoraan sanottuna Suomessa ollaan paljon kypsempiä, kun aloitetaan opiskelu yliopistossa ja mielestäni hyvä niin.
Tämä ei tietenkään liity mitenkään siirtymiseen kanditasolta maisteriopintoihin.
Ilmoita asiaton viesti
Kandiosuus on 2/3 ja maisterirykäisy 1/3 (useimmiten). Aivan liian paha suhde yleisen kandimoduulin rakentamiseksi. Sen sijaan hakuprosessia voisi tehostaa (luulemma). Jonkinlainen monipuolinen yhteishakukin olisi paikallaan.
Suomessa ei riitä paikkoja kaikille. Yliopistojen rahoitusta on (käytännössä) vähennetty, ja yliopistojen järkevä vastaveto olisi vähentää aloituspaikkoja edelleen. Useissa yliopistoissa suhde opiskelija/opetushenkilökunta on järjettömän suuri ja kansainvälisesti ala-arvoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyäänkin Suomessa on yhä lisääntyvissä määrin maisteriohjelmia joihin voi hakea kandin perusteella kunhan tietyt opinnot (esim. aineopinnot (vanha cum laude) 60op) on tehty, tai jopa (teoriassa) ilman alan pohjaopintoja. Satunnaisena esimerkkinä vaikkapa Aalto -yliopiston KTM-ohjelmat joihin voi hakea ilman kauppatieteen kandin suorittamista – kunhan läpäisee juurikin tuon GMAT-testin.
http://www.aalto.fi/fi/studies/master_admissions/m…
Edelleen, käytännössä ne, jotka haluaisivat vaikkapa lääkikseen opiskelisivat biologiaa, fysiikkaa ja kemiaa kandissaan, oikikseen haluavat vaikkapa oikeustieteitä ja laskentatoimea ym.
Ilmoita asiaton viesti
Kannatan blogistin ehdotusta aidosta kaksivaiheisesta ylioistotutkinnosta eli kandi- ja maisteritutkinto erikseen. Nythän uudistus tehtiin vain näennäisesti. Olemme mestareita pettämään itseämme. Jokaiseen maisteritutkintoon pitäisi hakea erikseen. Kandivaiheeseen voidaan ottaa aika paljon sisään, sillä se tulee karsimaan pois ne, jotka eivät etene opinnoissaan ja joilta katoaa halu mennä maisteriopintoihin. Kanditutkinto pitä olla sen verran monipuolinen, että sillä saavutetaan ammattipätevyys.
Suomeen luotiin turhaan ammattikorkeakoulusysteemi. Niitä on yhdistetty yliopistoihin. Viedään homma loppuun ja suoritetaan niissä kanditason opiskelu sekä lopetetaan tutkimusnyhvääminen ammattikorkeakouluissa.
Opetushallitus on saanut tässä maassa lähes kaikki opiskelumuodot peruskoulusta yliopistoihin sellaiseen sekoitusmankeliin, että asiat ovat karanneet hallinnasta. Nyt peruskoulua uudistetaan ilmiöoppimiseen, kun ei voida tunnustaa, että 25 % ei selviäisi peruskoulun loppukokeesta. Tätä itsepetosta on jatkettu jo vuosia ja asiaa korjataan uusilla virheillä.
Ilmoita asiaton viesti
Ehdottomasti AMK-tutkinnon pohjalta pitäisi olla mahdollisuus hakea maisteriohjelmiin samoin kriteerein kuin kandein, se lisäisi liikkuvuutta. Näinhän toki usein onkin, vaikkapa juurikin esimerkkinä mainitsemassani Aallon KTM-haussa.
Kandien työelämäkelpoisuudesta on kohkattu pitkään, mutta esimerkiksi julkisen sektorin pätevyysvaatimukset eivät tue kehitystä ja käsittääkseni yksityiselläkin sektorilla kandi katsotaan pikemminkin opintonsa keskeyttäneeksi kuin valmistuneeksi.
Ainoa toimija joka hyödyntää kaksivaiheista tutkintorakennetta taitaa Suomessa olla Puolustusvoimat, joka on selkeästi erottanut sotatieteiden kandidaatti ja maisterivaiheet työelämäkokemuksella välissä. Itse oman väkensä kouluttavana instanssina kyseessä on toki erikoistapaus.
Ilmoita asiaton viesti
Saman kommentin poisto. Usarin Tallennus-napin nimi pitäisi olla Julkaise ja siitä pitäisi tulla palaute: Meni julkaisuun.
Ilmoita asiaton viesti